Tässä on loppu viikko mennyt kiireiden kanssa kun lapsi onnistui polttamaan kätensä. Ei mitään isoa, mutta sen verran kuitenkin että menimme lääkärissä näyttämään.
Laventeli tuntuu tykkäävän kun sitä leikkelee, joten olen nyt ottanut tavaksi leikata sitä silloin tällöin maljakkoon, tarvitsisi vain hieman ravinteikkaampaa liuosta, kun tuntuu kokoajan olevan nuupallaan ellen anna lannoitetta. Nimetön yksivuotinen kukkapenkki kukkii aniliinin punaisena mattona. Aivan mahtavan näköinen kukka. :) Ruusu on avaamassa uusia nuppujaan ja taas näyttäisi jonkin nakerrelleen sen lehtiä. Pitänee aloittaa mäntysuopalius sekoittelut, jotta ei ihan pääse yllättämään. Pahoin kärsineet samettikukat alkavat elpymään ja puskevat kukkaa kuin viimeistä päivää. Lehdistö on vielä todella harva, mutta paranemaan päin. Tomaatit pukkaa kukkaa aina vaan lisää ja tällähetkellä alimpiin pitäisi alkaa muodostumaan terttuja, mikäli pölyyntyivät.. Jännäksi menee.
Olen haaveillut nyt akvaariosta ja minulla onkin jo mielessä minkälaisia ja millä kalastolla. Saa nähdä milloin sen projektin saan ponkaistua alkuun.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti