Nyt sitten pitäisi päättä. Pistänkö matalaksi tuon puskan joka on alunperin tässä tontilla ollut vai mitä teen.. Se vaan tuntuu olevan oikea etanoiden ja muiden kasvinsyöjien lepopaikka kesäkuumalla. Nyt etanat olivat sitten siirtyneet sen minun yksivuotisen perennan kimppuun. Harmittaahan tuo, mutta minkäs teet. Pitäisi hankkia lemmikkisiili hoitamaan homman tai vastaavasti rotan. Toinen on sitten etana myrkky. Tuntuu vain niin oudolta jos lähtee myrkyillä leikkimään, kun luonnosta voisi apua saada. Vaan minkäs teet jollei sopivia petoja löydy mailla tai halmeilla. Kokeilen nyt sitten karkottaa noita limanuljaskoita suolaringillä. Ainakin samettikukat ovat jättäneet rauhaan.
Karsin hieman laventelia ja laitoin kokeeksi kuivamaan pari kimppua. Jos kaikki menee taiteen sääntöjen mukaan saan niistä mukavan tuoksun talvikuukausille kaappeihini. Toivon parasta. Laventeli harvemmin talvehtii näillä korkeusasteilla, joten ennenkuin alkaa tulemaan liian kylmä pistän sen matalaksi. Toki voinhan kokeilla säilyttää juuriosan kellarissa ja sitten tuoda keväällä takaisin (En ole todellakaan perehtynyt asiaan, haluan kokeilla jotain hullua). Leikkominen teki muuten puskalle hyvää, otin alimpia oksia pois ja se tuntui ryhdistävän koko puskaa. Oli jotenkin "levahtaneen" näköinen.
Ihana on nauttia tuoksuista. Laventeli on yllättävänkin voimakas, voisin sitä ostaa useamman kukan ensi vuodeksi. Minun ruusut tuoksuvat uskomattoman hyvin. Olisi ihanaa jos niistä saisi tehtyä eteeristä öljyä itselleni, voisin itseasiassa kysellä yhdeltä tuttavaltani asiasta.. Tomaatit ovat uskomattoman herkullisen tuoksuisia. Tulee lapsuus mieleen maalla mummolassa. Se tunne kun menin kostean nihkeään kasvihuoneeseen jossa tomaatit ja kurkut kasvoivat vastakkaisilla penkeillä. Ne olivat huisin korkeita. Tomaatista puheenollen. Nyt näyttää olevan toistakymmentä nuppua ja todennäköisesti lisää tulee. Voi hurja jos oikeasti niistä jotain saan. :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti